Lainojen yhdistäminen

Lainojen yhdistäminen tarkoittaa yhden  isomman lainasumman ottamista useiden pienempien lainojen maksamiseen.  Lainojen uudelleenjärjesteleminen on usein kannattavaa. Maksuhäiriömerkinnät ovat kasvaneet huomattavasti viime vuosien aikana ja suurin osa aiheutuu tili- ja kertaluotoista, puhelinlaskuista ja verkkokauppojen heräteostoksista. Lainojen uudelleenjärjestäminen kannattaa tehdä pikemminkin heti jos tuntuu, ettei pysy useiden eri laskujen maksutahdissa mukana. Maksuhäiriömerkinnät voivat johtaa ulosottoon sekä vaikeuttaa esimerkiksi asuntolainan tai jopa työpaikan saantia tulevaisuudessa.

Yhden suuremman lainan ottamista kannattaa muutenkin harkita silloin, kun lainoja, vippejä tai osa-maksusopimuksia on useita. Lainasumma ei kasva, mutta kulut pienenevät.

Kaikki pienemmät lainasummat, luottokorttimaksut ja mahdolliset pikavipit kattava yksi suurempi laina auttaa organisoimaan ja hallitsemaan omaa taloutta silloin, kun pyrkimyksenä on lopettaa velkaantuminen. Kun on vain yksi laina ja yksi eräpäivä huolehdittavana, omasta budjetista on helpompi pysyä kartalla. Samalla säästää rahaa lainan hoitokuluissa sekä  korkokuluissa.  Lainasumma ei kasva, mutta kulut pienenevät. Yhden lainan maksettava kuukausierä on pienempi, kuin useiden eri lainojen kuukausierät hoitokuluineen yhteenlaskettuina.

Suurempi lainasumma voi olla vakuudellinen tai vakuudeton. Vakuudellinen laina on pääsääntöisesti aina edullisempi vaihtoehto pienemmän korkotasonsa vuoksi. Korkotaso määräytyy lainanantajan omaan riskiluokitukseen. Kun lainan takaisinmaksamiseen on vakuus, lainanantajan riski on hyvin alhainen. Kun vakuuksia ei ole, luotonantajan oma riski kasvaa, jolloin korko on suurempi.

Aina ei kuitenkaan ole mahdollista käyttää vakuuksia tai takaajia.  Kuten kaikissa laina-asioissa, on tärkeää vertailla ja kilpailuttaa lainoja.  Vakuudellinen kulutusluotto voi toisinaan olla se ainoa ratkaisu.  Lainaa tarjoavat perinteisten pankkien lisäksi netissä toimivat pankit, esim. Bank Norwegian.  Pankilla ei ole fyystistä toimipistettä, vaan kaikki asiointi tapahtuu netin välityksellä. Bank Norwegian tarjoaa yhdistämislainaa yli 23-vuotiaalle, viimeiset  36 kk Suomen väestörekisterissä olevalle maksuhäiriöttömälle henkilölle. Näiden ehtojen täyttymisen lisäksi Bank Norwegian tekee oman luottokartoituksen. Lainasumma on maksimissaan 60 000 euroa. Lainan korko on henkilökohtainen ja perustuu pankin luottokartoitukseen. Korko vaihtelee 8,99% ja 22,49% välillä. Laina-aika 1-15 vuotta.

Vakuudetonta kulutusluottoa tarjoavat myös useat vertaislainapalvelut, joita löytyy verkosta useita. Laina-ehdot, korot ja kokonaiskustannukset vaihtelevat lainantarjoan mukaan. Lainaa voi kilpailuttaa useilla eri sivustoilla, esim. kilpailutalaina.fi tai vertaaensin.fi. Kilpailuttaminen tai lainan hakeminen netissä ei vielä sido lainan ottamiseen, joten vaihtoehtoja kannattaa tutkia huolella ja ajan kanssa.